Uutiset

Osallistu Vaikuttamisrauhan politiikkasuositusten suunnitteluun

Uutiset 17.12.2021

Vaikuttamisrauha on Allianssin koordinoima hanke, jonka tavoitteena on edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja rakentavaa keskustelukulttuuria. Kampanjan lähtökohtana on tarve torjua nuoriin kohdistuvaa vihapuhetta ja häirintää. Vaikuttamisrauha on suunnitellut konkreettisia politiikkatoimia yhteiskunnallisen muutoksen synnyttämiseksi, joihin sinä voit vielä vaikuttaa!

Politiikkasuositukset jaetaan kolmeen kategoriaan: kansainväliset toimet, kansalliset toimet ja pidemmän aikavälin toimet. Nuorten luomat politiikkasuositukset viedään päätöksentekijöille eri päätöksenteon tasoilla. Politiikkasuosituksia rakennetaan avoimella kyselyllä (linkki), asiantuntijakonsultoinnilla ja yhteistyöryhmien tapaamisissa.

Vaikuttamisrauhalla ja hankkeen politiikkasuosituksilla tavoitellaan kolmea vaikutusta: 

  1. Nuorten vaikuttamistaidot kasvavat. Osallistuvat nuoret saavat aidon kokemuksen kuulluksi tulemisesta sekä ymmärrystä ja taitoja toimia demokraattisesti. 
  2. Nuorten kriittinen medialukutaito lisääntyy. Nuoret tunnistavat vihapuheen mekanismeja ja ymmärtävät disinformaation merkityksen vihapuheen yhteiskunnallisena moottorina. 
  3. Vaikuttamisrauha luo pysyviä toimintamalleja ja yhteiskunnallista muutosta. Nuoret vievät eteenpäin politiikkasuosituksia yhteiskunnallisille päättäjille ja vaikuttajille. 

Suosituksissa käsitellään muun muassa vihapuheeseen ja viharikoksiin liittyvän lainsäädännön tarkentamista, somejättien (kuten Meta Platforms ja Twitter) toiminnan sääntelyä sekä lasten ja nuorten turvataitojen edistämistä.

Politiikkasuositusten suunnitelmaan kansainvälisellä, kansallisella ja pitkän aikavälin toimien tasolla voit tutustua Vaikuttamisrauhan sivuilta (linkki).

Lisätietoa antaa
Sera Savolainen
projektikoordinaattori, Vaikuttamisrauha
sera.savolainen@alli.fi


Avainsanat:

Katso myös