Rekrytointi

Rekry: Tule edistämään nuorten ilmastotoimijuutta – hae meille Ilmastonmuutosvoiman projektikoordinaattoriksi!

Uutiset 18.1.2021

Haluaisitko työskennellä näkyvän ja vaikuttavan nuorten ilmastohankkeen vetäjänä? Jatkamme tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa valtakunnallista Ilmastonmuutosvoima-hanketta, jonka tavoitteena on lisätä nuorten omaehtoista ilmastotoimijuutta, käynnistää vaikuttavia ilmastotekoja sekä antaa yhteiskunnallista näkyvyyttä nuorten ilmastohuolelle ja ilmastotoivolle. 

Ilmastonmuutosvoima-hankkeessa nuoria kannustetaan ja tuetaan toteuttamaan omia ilmastonmuutokseen vaikuttavia projekteja ympäri Suomen. Hankkeessa myönnetään taloudellista tukea nuorille, joilla on idea ilmastonmuutokseen liittyvästä toimesta mutta ei rahallisia resursseja ideansa toteutukseen. Tärkeä osa hanketta on myös sosiaalisen median kampanja, joka keskittyy nuorten ilmastotyön esille tuomiseen.

Etsimme nyt pikaisella aikataululla projektikoordinaattoria huolehtimaan hankkeen hallinnosta, sujuvasta toteutuksesta, viestinnästä ja nuorten ilmastoprojektien toteuttajien neuvomisesta. Projektikoordinaattori toimii tiiviissä yhteistyössä sekä hankkeen ohjausryhmän että asiantuntijaraadin kanssa. Ohjausryhmään kuuluvat Allianssin ja Suomen Kulttuurirahaston edustajat. Nuorten projektien tukemisesta päättävän asiantuntijaraadin muodostavat puolestaan ilmastotyön tunnetut asiantuntijat ja aktiiviset toimijat. 

Projektikoordinaattoriksemme etsimme ensisijaisesti henkilöä, jolla on:

  • halua tehdä merkityksellistä työtä nuorisoalalla ja ilmastoasioiden parissa
  • jo aiempaa kokemusta onnistuneiden projektien vetämisestä joko työntekijänä tai vapaaehtoisena
  • kyky verkostomaiseen työskentelyyn ja laajojenkin kokonaisuuksien koordinointiin
  • taito sujuvaan suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun sekä suomeksi että englanniksi
  • valmiudet tuottaa sisältöä nuorten käyttämissä sosiaalisten medioiden kanavissa.

Koska Ilmastonmuutosvoima-hankkeessa ytimessä ovat nuoret, jotka tahtovat pysäyttää ilmastonmuutoksen, katsomme hakijalle eduksi myös

  • halun toimia tsempparina ja yhteyshenkilönä nuorille ilmastovaikuttajille – tietynlainen nuorisotyöllinen työote helpottaa tehtävässä onnistumista
  • ymmärryksen ilmastoaihepiiristä, erityisesti nuorten ilmastotoimijuuden tukemisen näkökulmasta.

Tässä projektitehtävässä ei todellakaan tarvitse miettiä, onko omalla työllä yhteiskunnallista merkitystä. Monipuolisten työsisältöjen lisäksi tulet osaksi lähemmäs kolmenkymmenen allianssilaisen rentoa mutta kunnianhimoista työyhteisöä. Otamme uudet tyypit aina ilolla vastaan ja toivommekin, että myös sinä haluat olla aktiivinen osa työyhteisöämme. 

Tarjoamme tehtävän projektiluontoisuudesta johtuen helmikuusta lokakuun loppuun jatkuvan määräaikaisen työsuhteen, joka alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävässä on 50-prosenttinen työaika (18,75 h/vko), joten se sopii siis mainiosti esimerkiksi opiskelujen tai toisen työn oheen. Tehtävästä maksamme 1 350 euron kuukausipalkkaa, minkä lisäksi tarjoamme työaikaan suhteutetun lounas-edun. Lisäksi meillä saat työympäristöksi kiehtovan Itä-Pasilan (joskin tällä hetkellä teemme joustavasti isolta osin etätöitä), mainiot työkaverit sekä työyhteisön, jossa on enemmän kuin OK pyytää apua ja sparrausta muilta.  

Innostuitko? Mahtava juttu – ehkä sinä ja tämä työ olette toisillenne juuri ne oikeat! Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi pdf-tiedostoina viimeistään 26.1.2021 osoitteeseen rekrytointi@alli.fi, otsikolla Projektikoordinaattori. Haastattelut järjestetään lähtökohtaisesti 28.1.2021 iltapäivällä etäyhteydellä. Haastatteluun kutsuttaville toimitetaan pieni ennakkotehtävä. 

Lisätietoja tehtävästä voit kysellä tarvittaessa talous- ja hallintojohtajaltamme Juuso Luomalalta numerosta 040 745 9182.

Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Allianssi on perhemyönteinen työpaikka ja toteuttaa rekrytoinnissaan positiivisen erityiskohtelun periaatetta. Positiivista erityiskohtelua sovelletaan silloin, kun hakijoina on yhtä päteviä tai vain vähäisessä määrin ansioiltaan toisistaan poikkeavia, joista toinen edustaa syrjinnän vaarassa olevaa ryhmää. Työnhakijoita kohdellaan myös Allianssin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti. 
 


Avainsanat: