Rekrytointi

Hakuaikaa jatkettu: Etsimme skarppia ja tavoitteellista kumppanuuspäällikköä nuorisoalan kattojärjestöön

Uutiset 14.12.2021

Nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa tehdään töitä Suomen suurimman ongelman – nuorten syrjäytymisen – ratkaisemiseksi. Tämän mittaluokan ongelmaa ei voi ratkaista yksin, joten tarvitsemme nuorisoalan työn tueksi nykyistä enemmän kumppaneita. Kattojärjestönä haluamme myös jatkossa palvella nuorisoalan toimijoita entistä paremmin varainhankinnan kysymyksissä. Siksi haemme nyt rennontehokkaaseen joukkoomme kumppanuuspäällikköä vastaamaan kumppanuustyömme kokonaisuudesta.

Kumppanuuspäällikön tärkeimpänä tehtävänä on luoda ja ylläpitää toimintamme tavoitteita edistäviä taloudellisia ja toiminnallisia kumppanuuksia sekä rakentaa meille toimivat käytänteet tulokselliseen yhteistyöhön erityisesti yritysten kanssa. Kattojärjestönä myös koulutamme ja tuemme erityisesti nuorisoalan järjestöjä kumppanuuksien kehittämisessä ja varainhankinnan monipuolistamisessa. Työtehtävät ovat monipuolisia ja tehtävässä pystyy itse vahvasti vaikuttamaan vastuualueensa kehittämiseen. 

Organisaationa olemme sitoutuneita kumppanuustyömme kehittämiseen ja ymmärrämme varainhankinnan merkityksen toimintamme tavoitteiden toteutumiselle. Kumppanuuspäällikkömme tehtävä on uusi, mikä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä jättämään jälkensä sekä nuorisoalan että koko kolmannen sektorin kehittyvään varainhankintaan. Kumppanuuspäällikkö on mukana kehittämässä varainhankinta- ja kumppanuusstrategiaamme ja siihen liittyvää tuotteistusta. Tehtävään ei liity esihenkilövastuuta. 

Tulevalle kumppanuuspäälliköllemme tarjoamme mahdollisuuden sekä osallistua yhteiskunnallisesti merkittävän ongelman ratkaisuun että samalla monipuolistaa omaa varainhankintaan liittyvää osaamistaan, mutta pohjan on oltava kunnossa jo valmiiksi. Etsimme jo kynsiensä kärjet näyttänyttä varainhankinnan osaajaa, jolta löytyy näyttöä tuloksellisesta kumppanuustyöstä sekä näkemystä pitkäjänteiseen yritysyhteistyön rakentamiseen ja kehittämiseen. Haluamme työkaveriksemme kunnianhimoisen ja tavoitteellisen varainhankinnan tekijän, joka ei tyydy kädenlämpöiseen eikä puolivillaiseen vaan haluaa olla nostamassa nuorisoalaa ja sen kattojärjestöä Suomen kiinnostavimmaksi yhteistyökumppaniksi. Ehdoton vaatimus on, että tuloksellisuus ohjaa kaikkea toimintaasi ja että kykenet tukemaan myös muita kumppanuuksiin ja varainhankintaan liittyvissä kysymyksissä. Tehtävässä onnistuminen edellyttää myös erinomaista suomen kielen taitoa, hyvää englannin kielen taitoa ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä luotsata laajojen kokonaisuuksien kehittämistä yhdessä muiden asiantuntijoidemme kanssa. 

Eduksi katsomme, mikäli sinulta löytyy kokemusta erilaisten yksityisten avustusten ja apurahojen hakemisesta ja raportoinnista sekä aiempaa kouluttajakokemusta. Järjestötausta tai nuorisotoimialan tuntemus eivät ole tehtävässä välttämättömiä, mutta toimintaympäristömme tulee kyetä ottamaan ripeästi haltuunsa. 

Paitsi juuri tähän tehtävään parhaan ammattilaisen, haluamme löytää myös noin kolmenkymmenen hengen työyhteisöämme sopivasti täydentävän ihmisen. Meillä töitä tehdään paljon yhdessä, kehitetään työpaikkaamme vielä paremmaksi porukalla ja ajatellaan, ettei työkaverin auttaminen ole koskaan itseltä pois. 

Tarjoamme tulevalle kumppanuuspääliköllemme kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen, joka alkaa sopimuksen mukaan mieluiten helmikuun aikana. Maksamme tehtävästä 3300 euron kuukausipalkkaa, minkä päälle tulevat lounas- ja virike-edut, ihana työyhteisö ja koko nuorisoalan monipuolinen kenttä, jossa ei todellakaan tarvitse miettiä, onko omalla työllä yhteiskunnallista merkitystä. Toimistomme sijaitsee Helsingin Itä-Pasilassa, mutta työtä voi tehdä osittain etänä. Työssäsi onnistumisen tueksi lupaamme sparrailuseuraa ja  verkostoitumismahdollisuuksia, toiveidesi mukaan räätälöityä johtamista sekä erittäin monipuoliset mahdollisuudet kehittää sekä itseäsi asiantuntijana että nuorisoalan varainhankintaa. 

Näin haet tehtävää:

Kuulostaako sinulta? Mahtava juttu – ehkä sinä ja tämä työ olette toisillenne juuri ne oikeat! Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi pdf-muodossa osoitteeseen rekrytointi@alli.fi viimeistään 13.1.2022, otsikolla Kumppanuuspäällikkö. Kutsumme soveltuvimmat hakijat haastatteluun, joka järjestetään 19.1. Allianssi-talolla Helsingin Pasilassa tai koronatilanteen niin vaatiessa etäyhteydellä. Haastatteluun kutsuttaville toimitetaan pieni ennakkotehtävä.

Kysy lisää:

Jäitkö vielä miettimään jotain, johon et tästä ilmoituksesta tai Allianssin sivuilta löytänyt vastausta? Kysy ihmeessä! Lisätietoja saat talous- ja hallintojohtajaltamme Juuso Luomalalta, puh. 040 745 9182.

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa teemme töitä, jotta nuoret voisivat hyvin ja olisivat yhdenvertaisia sekä osallisia yhteiskunnassa. Palvelemme nuorisoalan toimijoita järjestöissä, kunnissa ja seurakunnissa sekä vaikutamme siihen, että nuorisoalalla olisi parhaat mahdolliset toimintaedellytykset.

Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Allianssi on perhemyönteinen työpaikka ja toteuttaa rekrytoinnissaan positiivisen erityiskohtelun periaatetta. Positiivista erityiskohtelua sovelletaan silloin, kun hakijoina on yhtä päteviä tai vain vähäisessä määrin ansioiltaan toisistaan poikkeavia, joista toinen edustaa syrjinnän vaarassa olevaa ryhmää. Työnhakijoita kohdellaan Allianssin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti.

Muokattu 7.1.2022: Hakuaikaa jatkettu 13.1.2022 asti. Aiemmin lähetetyt hakemukset huomioidaan rekrytoinnissa.


Avainsanat:

Katso myös