Lämmittelymenetelmät

Seuraavat menetelmät toimivat hyvin esimerkiksi koulutuksen alussa. Ne virittävät ryhmän käsiteltävään aiheeseen, herättävät keskustelua ja antavat ohjaajalle tietoa ryhmän tieto- ja kokemustasosta. Lämmittelymenetelmät voivat herättää osallistujissa paljon kysymyksiä, joten on suositeltavaa jatkaa aiheen käsittelyä laajemmin, joko ohjatun keskustelun tai muiden menetelmäpankin harjoitteiden avulla.

Osion harjoitteet:

  • Jana
  • Rinki

Jana

Janaharjoitteessa osanottajat virittäytyvät pohtimaan vihapuhetta. Sen avulla ohjaaja saa myös tietoa ryhmän tieto- ja kokemustasosta. Janan voi toteuttaa lyhyempänä lämmittelyharjoitteena tai siihen voi käyttää enemmän aikaa, mikäli ryhmä innostuu keskustelemaan kysymysten pohjalta.

Valmistelu

Varaa menetelmään aikaa 30–60 minuuttia. Käytetty aika riippuu toteutustavasta.
Huolehdi, että käyttämässänne tilassa on riittävästi tilaa janan muodostamiseen.

Toteutus

Kerro osallistujille, että tilan poikki kulkee kuvitteellinen jana. Kerro, että tulet lukemaan heille vihapuheeseen liittyviä väitteitä ja kysymyksiä yksi kerrallaan. Pyydä osallistujia asettumaan janalle sen mukaan, mitä mieltä he ovat väittämistä ja kysymyksistä: janan toisessa päässä he ovat samaa, toisessa eri mieltä. Keskelle voi jäädä, jollei osaa tai halua sanoa mitä mieltä on. Kukin valitsee janalta sellaisen kohdan, joka parhaiten kuvaa omaa kantaa asiaan. Muistuta osallistujille, ettei oikeita tai vääriä vastauksia ole. Kyse on henkilökohtaisesta kokemuksesta ja mielipiteestä. Voit myös kysyä tarkennuksia väittämien jälkeen: miksi osallistujat ovat sijoittuneet tiettyyn kohtaan janaa.

Alla on muutamia malliväittämiä. Voit keksiä itse lisää.

  • Tiedän, mitä vihapuhe on.
  • Olen todistanut vihapuhetta.
  • Olen todistanut vihapuhetta ja puuttunut siihen.
  • Olen todistanut vihapuhetta, mutta en puuttunut siihen.
  • Olen todistanut vihapuhetta, mutta en osannut puuttua siihen.
  • Olen ollut vihapuheen kohteena.
  • Olen tuottanut vihapuhetta.

Ryhmän oppimisen kannalta on tärkeää nostaa esiin tilanteet, joissa joku osallistujista on konkreettisesti puuttunut vihapuheeseen. Voit esimerkiksi pyytää osallistujia kertomaan omia kokemuksiaan. On myös tärkeää tuoda keskustelussa esiin, että jos vihapuheeseen ei puutu, antaa sellaisen kuvan, että hyväksyy vihapuheen.

Rinki

Vihapuhe on moniulotteinen ilmiö, josta ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Rinkiharjoite ja sen jälkeinen purkukeskustelu auttavat virittäytymään aiheen käsittelyyn.

Valmistelu

Varaa harjoitteeseen aikaa 20–40 minuuttia. Ajan tarve riippuu ryhmän koosta ja loppukeskusteluun käytetystä ajasta.

Tarvikkeet

  • Muistiinpanovälineet (esim. fläppitaulu)
  • Pieni esine heiteltäväksi ringissä (pallo, tyyny tms.)

Ota muistiinpanovälineet esiin. Fläppitaulu tai muu vastaava, jonka kaikki osallistujat näkevät, toimii tässä parhaiten. Tarvitset myös ”kuuman perunan” eli pienen pallon, tyynyn tai muun vastaavan, jota voitte heitellä ringissä.

Toteutus

Pyydä osanottajia tulemaan rinkiin. Kerro heille, että heittelette kohta satunnaisessa järjestyksessä toisillenne ”kuumaa perunaa”. Peruna polttaa sormia, siksi siitä on päästävä eroon mahdollisimman pian. Sen, joka saa perunan käteensä, tulee sanoa nopeasti sana tai sanapari, joka hänelle tulee ensimmäiseksi mieleen vihapuheesta. Kehota osallistujia vastaamaan nopeasti ja välttämään toistoa. Tehtävässä ei ole oikeita tai vääriä vastauksia.

Kirjoita ryhmäläisten mainitsemat sanat muistiin esimerkiksi fläppitaululle ja palaa näihin sanoihin, kun peruna on kiertänyt kaikki osanottajat läpi. Käy ryhmän kanssa keskustellen läpi, mitkä sanoista liittyvät vihapuheeseen ja miten. Voit pyytää osallistujilta tarkennusta sanoista ja kysyä niistä koko ryhmän mielipidettä. Mikäli osallistujia on alle kymmenen, peruna voi kiertää ringissä useampaan kertaan.

Ringissä voidaan vastata erilaisiin kysymyksiin, kuten “Miltä vihapuhe tuntuu?”. Harjoitetta voi käyttää myös tutustumisleikkinä, jolloin jokainen sanoo ensin oman nimensä ja sitten mieleen tulleen sanan tai sanaparin.

Seuraava osio:

Katso myös