Uutiset

Nuorisotyön arvostus kohonnut, Opetus- ja kulttuuriministeriön Henni Axelin: meillä on tutkimusperustaista ja ammatillista osaamista

Uutiset 13.10.2021

Tällä viikolla julkaistu Nuorisoalan järjestöt NYT! -selvitys tutki suomalaisten nuorisojärjestöjen toimintaa, sen volyymia sekä vaikuttavuutta. Tutkimuksesta käy muun muassa ilmi, että usean nuorisojärjestön rahoitus on laskenut.

Kyselytutkimuksesta vastaava Allianssin tietoasiantuntija Essi Holopainen pitää selvityksen yhtenä tärkeimpänä ominaisuutena sen laajaa nuorisokentästä piirtämää kuvaa.

– Meillä on niin erilaisia toimijoita, eri kokoisia, eri asioihin keskittyviä ja eri toimintamuotoja käyttäviä, Holopainen toteaa.

Noin puolet kyselytutkimukseen vastanneista järjestöistä kertoivat rahoituksensa vähentyneen. Holopainen korostaa, että vähemmillä resursseilla tehdään silti saman verran toimintaa, kuin aiemminkin. Keskimäärin järjestötyöntekijöiden työssäjaksaminen nuorisoalalla on asiantuntijan mukaan kuitenkin melko hyvällä tasolla.

Nuorisojärjestöissä työskentelee Holopaisen mukaan keskimäärin noin kolme työntekijää. Skaala on kuitenkin laaja.

– Joissain ei ole palkkalistoilla ollenkaan työntekijöitä, toisissa saattaa olla kymmeniä tai satoja, Holopainen huomauttaa.

Tutkimuksesta käy lisäksi ilmi, että toistensa kanssa aktiivisemmin yhteistyötä tekevät nuorisoalan järjestöt kokevat tarvetta oman osaamisensa ja koulutuksensa päivittämiselle. Tämä kielii Holopaisen mukaan siitä, että ala hyötyy järjestöjen välisestä yhteistyöstä.

– Nuorisojärjestöjen välinen yhteistyö ruokkii ajatuksia esimerkiksi uusien menetelmien haltuunotosta tai siitä, että tulisi tietää paremmin, mitä nuorille kuuluu.

Ammattimaisuus ja tutkimusperustaisuus keskiössä

Opetus- ja kulttuuriministeriöön nuorisotyön ja politiikan vastuualueen johtajan Henni Axelin pitää nuorisotyön tämänhetkistä tilaa hyvänä. Sekä kunnissa että valtion tasolla ollaan Axelinin mukaan kiinnitetty huomiota nuorisotyön tärkeyteen nimenomaan korona-aikana.

– Vaikka koronavuosi on ollu nuorten ja nuorisotyöntekijöidenkin kannalta aika raskasta aikaa, on työn arvostus myös sen myötä kohonnut.

Axelin kertoo, etteivät vanhat stereotypiat biljardin ja mokkapalojen ympärillä pyörivästä nuorisotyöstä enää nykyään pidä paikkaansa.

– Nuorisotyö on Suomessa laadukasta. Meillä on paljon tietoa siitä, mitä nuorille kuuluu ja toisaalta nuorisotyön vaikuttavuutta ollaan myös tutkittu. Kyllähän se näkyy siinä, mihin esimerkiksi nuorisotyöresursseja käytetään sekä siinä, että miten työtä tehdään.

Myös työntekijöiden koulutustaso saa Axelinilta kiitosta. Lisäksi hän korostaa

– Meillä on työntekijöinä kouluttautuneita ammattilaisia ja osa työajasta käytetään myös kouluttautumiseen, mikä on todella tärkeää. Se koituu kyllä varmasti jokaisen nuoren hyödyksi. He saavat laadukkaampaa nuorisotyötä, kun meillä on tutkimusperustaista ja ammatillista osaamista.

Artikkelin kirjoitti Allianssin tutkiva somettaja Jaakko Oleander-Turja.

Katso aiheesta lisää Allianssin IGTV:stä!


Avainsanat:

Katso myös