Uutiset

Nuori, hae mukaan keskustelemaan kansanedustajien kanssa EU:n tulevaisuudesta!

Uutiset 17.11.2021

Mitä nuoret toivovat Euroopalta tulevaisuudessa? Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ja eduskunnan suuri valiokunta järjestävät 8.12.2021 nuorten ja kansanedustajien dialogin, jossa nuoret saavat kertoa toiveistaan sekä keskustella yhdessä päättäjien kanssa. Tilaisuus on osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia ja suuren valiokunnan asiantuntijakuulemisia.

Tilaisuus järjestetään suuren valiokunnan kokouksen yhteydessä 8.12. klo 12.30 – 13.55. Tilaisuuden aluksi Allianssi ja nuoret esittelevät alustuksissaan nuorten näkökantoja nuorten oikeuksien toteutumisesta, nuorten osallistumisesta päätöksentekoon sekä ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. Sen jälkeen keskustelua käyvät paikan päällä Eduskuntatalolla olevat nuoret ja suuren valiokunnan jäsenistö. Yleisö voi seurata tilaisuutta streamin kautta eduskunnan verkkosivuilla ja YouTubessa. Keskustelun moderoi suuren valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Hassi.

Tunnetko nuoria, joita voisi kiinnostaa keskustella EU:n tulevaisuudesta kansanedustajien kanssa?

Hakijoilta edellytetään

  • 15 – 29 vuoden ikää
  • kiinnostusta vaikuttamiseen
  • osallistumista valmistelevaan etätapaamiseen torstaina 2.12. klo 17 – 19, jossa muun muassa valmistellaan yhdessä puheenvuoroja
  • osallistumista 8.12. ohjelmaan n. klo 10.00 – 14.00

Toivomme hakemuksia Allianssin jäsenjärjestöjen edustajilta ja muilta nuorilta 28.11.2021 klo 23.59 mennessä.

Osallistujien ruoka-, matka- ja mahdolliset majoituskulut korvataan. Osallistujille pyritään järjestämään myös yhteinen illallinen ja tutustuminen 7.12.2021 (ei pakollinen).

Voit jättää hakemuksesi verkossa täällä: https://forms.gle/gjAqTe7wVVtYXsiV6

Hakemuksessa sinua pyydetään mm. kertomaan, miksi haluat päästä mukaan ja mistä teemasta haluaisit itse pitää puheenvuoron. Halutessasi voit myös lähettää luonnoksen minuutin mittaisesta puheenvuorosta, jonka haluaisit käyttää tilaisuudessa (tekstimuodossa).

Tapahtumapäivän ohjelmaan kuuluu varsinaisen dialogin lisäksi tutustuminen eduskuntaan ja tilaisuuden käytännön asioiden läpikäyminen.

Ps. Olethan myös huomannut, että haku nuorisodelegaateiksi on avoinna 24.11. saakka (lisää tietoa), ja haku Allianssin kv-ryhmään on auki 2.12. saakka (lisää tietoa)!

Lisätietoja:

Kaisa Larjomaa
Kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija
+358 44 416 5292
kaisa.larjomaa@alli.fi

Katso myös