Ilmari Nalbantoglu Allianssin toiminnanjohtajan sijaiseksi

Uutiset 18.9.2020

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin toiminnanjohtajan perhevapaan sijaiseksi on valittu Ilmari Nalbantoglu. Hän siirtyy tehtävään Olympiakomiteasta. 

“On upeaa aloittaa työ Allianssissa ja nuorisoalan kanssa. Allianssin työ nuorten hyvinvointiin vaikuttamiseksi, nuorisoalan kokoamiseksi ja jäsenten palvelemiseksi on erittäin tärkeää, jotta kaikki nuoret voivat kokea hyviä edellytyksiä elämälleen ja osallisuutta myös yhteiskunnan rakentamiseen”, Ilmari Nalbantoglu kommentoi. 

Nalbantoglu on koulutukseltaan sosiologi (YTM) ja työskennellyt aiemmin politiikassa sekä järjestösektorilla yhteiskuntasuhteissa. Hän siirtyy Allianssille Olympiakomiteasta yhteiskuntasuhdepäällikön paikalta. Aiemmin Nalbantoglu on työskennellyt muun muassa valtiovarainministerin erityisavustajana, SDP:n viestintävastaavana ja poliittisena avustajana eduskunnassa. Allianssikin on tuttu talo. 

“Ensimmäinen koulutusta vastaava työpaikkani oli vuonna 2006 Allianssilla EU-puheenjohtajuussihteerinä. Olen sittemmin vähän kierrellyt ja kaarrellut eri tehtävissä, mutta nuorten puolesta työskentely jäi myönteisesti mieleeni. Paluumuutto Allianssille tuntuukin oikein kivalta ajatukselta”, Nalbantoglu iloitsee.

“Nuorisoalan edunvalvonta pysyy taitavissa käsissä. Odotan innolla, että pääsemme työskentelemään Ilmarin kanssa alan toimintaedellytysten ja sitä kautta nuorten hyvinvoinnin puolesta. Hienoa, että Ilmarin rautainen osaaminen järjestöjohtamisesta saadaan nuorisoalan kattojärjestön käyttöön”, kommentoi Allianssin puheenjohtaja Elisa Gebhard

Ilmari Nalbantoglu aloittaa va. toiminnanjohtajan tehtävässä 1.10. 

 

Lisätietoja
Elisa Gebhard, puheenjohtaja
elisa.gebhard@alli.fi 

Ilmari Nalbantoglu
p. 050 574 1112

 


Avainsanat: