Uutiset

Allianssi käynnistää nuorisoalan järjestöille avoimen taustaryhmän valtionavustuskäytänteiden kehittämiseen

Uutiset 24.11.2021

Valtiovarainministeriö asetti syksyllä järjestöjen valtionavustustoimintaa kehittävän työryhmän eli järjestötyöryhmän. Järjestötyöryhmä on osa vuonna 2019 käynnistynyttä viisivuotista valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihanketta. Allianssi käynnistää nyt työryhmän työskentelyä tukevan avoimen taustaryhmän nuorisoalan järjestöille – tule mukaan!

Uusi järjestötyöryhmä on käynnistänyt työskentelynsä ja ryhmän toimikausi jatkuu 31.10.2023 asti. Työryhmässä on kaikkien ministeriöiden edustus, minkä lisäksi työryhmä kokoontuu säännöllisesti myös laajennetussa kokoonpanossa, jossa on myös erilaisten järjestöjen ja neuvottelukuntien edustajat. Nuorisoalan järjestöjä laajennetussa järjestöryhmässä edustaa Allianssin talous- ja hallintojohtaja Juuso Luomala.

Valtionavustustoiminnan kehittämisessä otetaan huomioon valtionapuviranomaisten toiminnan erilaiset lähtökohdat ja kunnioitetaan sekä järjestöjen autonomiaa että monimuotoisuutta. Järjestötyöryhmän tavoitteena on ymmärtää, mistä hallinnonalojen erilaiset lähtökohdat valtionavustustoiminnassa johtuvat. Järjestötyöryhmä määrittelee tarkoituksenmukaiset tavat yhdenmukaistaa järjestöjä koskevia valtionavustuskäytäntöjä ja perustelee, mitkä valtionavustuskäytännöt voivat jatkossakin poiketa toisistaan. Valtionapuviranomaiset vastaavat järjestötyöryhmässä suunniteltujen uudistusten soveltamisesta ja toteuttamisesta ja valtionavustustoiminnan kehittämisestä hallinnonaloillaan järjestötyöryhmän valmistelun perusteella.

Kutsumme nyt nuorisoalan järjestöjen edustajia mukaan yhteiseen taustaryhmään. Toivomme taustaryhmään mukaan erityisesti henkilöitä, jotka työkseen tai luottamustehtäväkseen toimivat valtionavustuksiin liittyvien tehtävien parissa. Allianssin taustaryhmän tehtävänä on toimia sekä ideointi- ja valmisteluapuna laajennettua järjestöryhmää varten että varmistaa sujuva tiedonkulku työryhmän työskentelyn ja nuorisoalan järjestöjen kanssa. Taustaryhmää vetää Allianssin talous- ja hallintojohtaja Juuso Luomala.

Nuorisojärjestöjen taustaryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran maanantaina 13.12. klo 9.00-10.30. Joulukuun kokouksessa sovitaan taustaryhmän kokoontumisaikataulusta keväälle 2022.

Ilmoittaudu mukaan taustaryhmän ensimmäiseen kokoukseen viimeistään 10.12. Lyytin kautta! (linkki)

Lisätiedot:
Juuso Luomala, talous- ja hallintojohtaja
juuso.luomala@alli.fi
040 745 9182

Katso myös