Nuorisojärjestöt tiedottavat

08.08.2017: Tomi Alakoski Suomen 4H-liiton toimitusjohtajaksi

Suomen 4H-liiton uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu kasvatustieteiden maisteri Tomi Alakoski, 45. Hän siirtyy tehtävään Atea Finlandin Account Managerin työstä.

Suomen 4H-liiton hallituksen puheenjohtaja Eero Suutari on hyvin tyytyväinen saadessaan Tomi Alakosken 4H:n toimitusjohtajaksi.

\"Tomin kasvatustieteellinen koulutuspohja ja hänen työkokemuksensa opetus- ja viestintätehtävissä sekä erityisesti näytöt Yrityskylä-oppimisympäristön rakentamisessa vakuuttivat liiton hallituksen. Hän on oikea henkilö luotsaamaan 4H-nuorisotyötä toimintaympäristön tulevissa muutoksissa\", sanoo Eero Suutari.

\"Myös 4H-toiminta on Tomille omasta nuoruudesta tuttua.\"

Aikaisemmin Alakoski on työskennellyt Taloudellisessa tiedotustoimistossa (TAT) useissa erilaisissa tehtävissä, viimeksi Yrityskylän toiminnanjohtajana vuosina 2011-2017. Hänellä on näkemyksellistä osaamista nuorten yrittäjyyskasvatuksesta.

Tomi Alakoski aloittaa toimitusjohtajana Suomen 4H-liiton keskustoimistossa Helsingissä 1. syyskuuta.

\"Uskon kaikessa vahvasti luodun toiminnan missioon. Minulle lasten ja nuorten hyvinvointi sekä parempi tulevaisuus ovat olleet koko työelämän äärimmäisen tärkeitä asioita. On hienoa saada jatkaa tätä työtä nyt Suomen 4H-liiton palveluksessa.\"

Nykyinen toimitusjohtaja Seppo Hassinen jatkaa tehtävässään elokuun loppuun saakka ennen siirtymistään eläkkeelle.



Takaisin