Nuorisojärjestöt tiedottavat

20.02.2017: NAL: Asumisen ongelmien ennakointi kannattaa – myös nuorten asunnottomuus laskussa

"Vuosien määrätietoinen työ ja asunnottomuuden vähentämisohjelmat ovat selvästi auttaneet. Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus laskee edelleen", maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo. Tieto käy ilmi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn julkaisemasta asuntomarkkinakyselystä.

Vuonna 2016 nuoria, alle 25-vuotiaita asunnottomia oli 1 400, vähennystä edellisvuodesta oli 250 henkilöä. Myös nuorten pitkäaikaisasunnottomuus väheni.

Suomen asunto ensin -malli on yksi onnistumisen syy, ja sitä on ihailtu myös ulkomailla. Aiheesta on kirjoittanut muun muassa the Guardian. Asunto ensin -mallissa pyritään ratkaisemaan ensin ihmisen asunnon tarve, ja muut ongelmat vasta sitten. Tutkimukset osoittavat, että elämänhallinnan ja toimeentulon ongelmia on usein mahdoton ratkaista ilman pysyvää turvapaikkaa - kotia.

Asunnottomista suurin osa, 82 %, majailee tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona. Asuntoloissa, majoituslaitoksissa ja erilaisissa laitoksissa asuvien määrä väheni, kun taas ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asustelevien määrä sen sijaan lisääntyi kolmatta vuotta peräkkäin.

"Asunnottomuuden vähentämisen painopiste on nyt ennaltaehkäisyssä. Tavoitteena on, että asunnottomuuteen johtavat ongelmat tunnistetaan mahdollisimman varhain, esimerkiksi kun ihminen kohtaa asunto-, sosiaali-, terveys- ja työvoimapalvelut", Tiilikainen toteaa.

Ennakoivaa työtä tekee myös NAL. Ilman NAL:n asumisohjaajien työpanosta monen nuoren asuminen katkeaisi ensimmäiseen vuokrarästiin tai häiriöön, kun kukaan ei auttaisi heitä maksusuunnitelman ja elämänhallinnan kanssa.

NAL:n Onnistu asumisessa -hanke vie korvaamatonta asumisen neuvonnan palvelua myös Ohjaamoihin, joihin jokainen paikkakunnan nuori on tervetullut ilman ajanvarausta tai lähetettä. Kaikki kunnat eivät tarjoa asumisneuvontaa, ja suurin osa kunnista tarjoaa sitä liian vähän tai ei suuntaa sitä nimenomaan nuorille, joiden muuttuva elämäntilanne on erilainen kuin paikoilleen asettuneella aikuisväestöllä.

Juuri nuoret tarvitsisivat apua - ja apua pitäisi tarjota ennakkoon - jotta voitaisiin välttyä ensivirheiden langettamalta pitkältä varjolta: häätöön joutunut ja luottotietonsa menettänyt on asuntomarkkinoilla lähtökohtaisesti hylkytavaraa.

= = =

Nuorisoasuntoliitto ry on Suomen johtava nuorten asumisen edunvalvoja. NAL tarjoaa vuokrakoteja työssä käyville alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille, kehittää ja antaa tukea itsenäiseen asumiseen sekä rakennuttaa nuorisoasuntoja.



Takaisin