Nuorisovaalit
Viimeisimmät Nuorisovaalit toteutettiin presidentinvaalien yhteydessä keväällä 2012. Nuorisovaalit PRESSA -hankkeeseen osallistui 640 oppilaitosta eripuolilta Suomea. Ensimmäisellä kierroksella 76 500 nuorta antoi äänensä ja toiselle kierrokselle jatkoivat eniten ääniä saanet ehdokkaat Niinistö ja Soini. Toisen kierroksen voiton vei Sauli Niinistö (76,5 %). Nuorisovaalit PRESSA innosti yläkouluja ja toisen asteen oppilaitoksia käsittelemään vaaliteemaa kouluissa ja onnistui siinä loistavasti. Nuoret innostuivat vaalikeskusteluista ja poltiikka todella tuli lähemmäs koulun arkea.
Edellisen kerran Allianssi toteutti keväällä 2011 Nuorisovaalit-hankkeen eduskuntavaalien yhteydessä. Eduskuntavaalien yhteydessä nämä olivat jo kahdeksatta kertaa järjestetyt nuorisovaalit. Nuorisovaalit 2011 -hankkeen tavoitteita olivat nuorten äänestysaktiivisuuden kasvattaminen, ammattiin opiskelevien kiinnostuksen lisääminen yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan sekä nuorille keskeisten vaaliteemojen ja -aiheiden nostaminen yleiseen keskusteluun.
Syksyllä 2010 toisen asteen opiskelijajärjestöt toteuttivat perinteisten koulukiertuiedensa yhteydessä Valtikka-kiertueen, joka herätteli nuoria eduskuntavaalien läheisyyteen ja äänestämisen tärkeyteen. Samalla tiedotettiin oppilaskuntia ja koulujen henkilökuntaa siitä, mitä Nuorisovaalit-hanke tuo tullessaan kevään mittaan.
Keväällä 2011 hanke rantautui kouluihin vaalipaneelikiertueen muodossa. Vaalipaneelikiertue vietiin kaikkiin yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin, jotka vaalipaneelin tilasivat. Kiertue toteutettiin yhteistyössä poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa. Vaalipaneelien avulla yhteiskunnalliset päätökset tuotiin lähelle nuorten arkea ja paneeleissa pyrittiin keskittymään nimenomaan nuorille ajankohtaisiin kysymyksiin. Nuoret herätettiin tajuamaan, ettei politiikka ole jokin vaikea tai kaukainen asia - se on yhteisistä asioistamme päättämistä.
Nuorille äänestäjille tarjottiin apua myös oman ehdokkaan löytämiseksi Nuorten vaalikoneen avulla. Vaalikone toteutettiin yhteistyössä sitoutumattomien opiskelijajärjestöjen (SYL, SAMOK, SLL, OSKU ja SAKKI) ja Suomen Nuorisovaltuustojen liiton kanssa, ja sen kysymykset keskittyivät nuorille tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Merkittävin osa Nuorisovaalit 2011 -hanketta olivat varjovaalit, joissa 28 000 nuorta antoi äänensä. Varjovaalit ovat kattavin mittari suomalaisten 13-17 nuorten äänestyskäyttäytymisestä, ja niissä on mitattu yli 40 000 nuoren mielipiteitä jo useita kertoja.
Valtakunnalliset tulokset julkistettiin 12.4.2011 Bio Rex Lasipalatsissa.
Lisätietoja:
Allianssin strategia 2021




