Keskustelutilaisuuspäivä
Keskustelutilaisuuspäivä on menetelmä nuorten ja päättäjien väliseen keskusteluun. Menetelmä on ehdottoman käyttökelpoinen nuorten osallisuuden ja kuulemisen väline ja täydentää muita kuulemiskanavia, kuten nuorten vaikuttajiaryhmiä, aloitekanavia tai oppilaskuntien hallitusten kuulemista.
Keskustelutilaisuuden järjestäjille on tehty opas sekä suomeksi että ruotsiksi. Opas löytyy menetelmät ja materiaalit -osasta .
Keskustelutilaisuuden tuloksena kunnassa on innostuneita ja yhteiseen tekemiseen sitoutuneita nuoria ja aikuisia. Keskustelutilaisuuspäivä kannattaa ottaa vuosittaiseksi osaksi nuorten kuulemista. Ottamalla nuoret mukaan keskusteluun kehitetään palvelujen arviointia moniäänisemmäksi ja lisätään nuorisolain mukaisesti nuorten vaikutusmahdollisuuksia kunnissa.
Keskustelutilaisuuspäiviä on järjestetty vuodesta 2008 lähtien. Kuntien peruspalveluiden arviointiin keskittynyt erillishanke päättyi vuoden 2011 lopussa. Allianssin koordinoimassa hankkeessa kehitettiin keskustelutilaisuusmenetelmä nuorille ja nuorten vaikuttajaryhmille kunnallisten peruspalveluiden arvioimiseen.
Vuonna 2010 nuoret olivat mukana peruspalveluiden arvioinnissa valtakunnallisesti. Näin nuoret olivat ensimmäistä kertaa virallisesti ja kattavasti arvioimassa heitä koskevia palveluita. Arviointikohteena oli tuolloin nuorisolain 8 §, joka velvoittaa kunnat kuulemaan nuoria ja ottamaan heidät mukaan kunnalliseen päätöksentekoon. Peruspalveluiden arvioinnista vastaa valtion aluehallinto.
Allianssin strategia 2021




