Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi

Nuorisotyön kriisivalmiusverkosto on Allianssin koordinoima valtakunnallinen ryhmä. Sen jäsenien tehtävänä on toimia tarvittaessa nuoria laajasti koskettavissa kriisitilanteissa paikallisen nuorisotyön tukena. Kriisitilanteessa, kuten suuronnettomuudessa, voidaan tarvita tehostettua nuorisotyötä.

Mikäli tällainen kriisitilanne syntyy, kannattaa olla yhteydessä verkoston koordinaattoriin Allianssissa, ks. yhteystiedot alla. Verkosto tekee yhteistyötä mm. evankelis-luterilaisen kirkon, ELY-keskusten sekä verkkonuorisotyön toimijoiden kanssa. Toiminnan rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Verkostoon kuuluu tällä hetkellä noin 20 nuorisotyöntekijää tai nuorisotyön esimiestä eri puolilta Suomea. Verkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Mikäli olet kiinnostunut verkoston toiminnasta tai verkoston jäsenyydestä, ota yhteyttä verkoston koordinaattoriin. 

Yhteydenotot: Verkoston koordinaattori, kehittämisjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 762 6809 (myös virka-ajan ulkopuolella), mirella.huttunen at alli.fi; toissijaisesti viestintäjohtaja Reija Salovaara, puh. 040 508 8249