Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi

Kolmas lähde -koordinaatiohanke

Kolmas lähde -hankkeessa edistetään uusien ratkaisujen ja toimintamallien synnyttämistä kolmannen sektorin palvelutoimintaan sekä selvitetään tähän liittyviä juridisia ja eettisiä kysymyksiä, toimintavalmiuksia ja koulutustarpeita.

Allianssi on mukana nuoristoimialan edustajana Kolmas lähde -hankkeessa, joka koordinoi Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmakauteen 2007 - 2013 kuuluvaa valtakunnallista kehittämisohjelmaa "Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana" .

Tavoitteena on erilaisin keinoin vahvistaa pilottihankkeiden ja niiden taustaorganisaatioiden liiketoiminta-, palvelutuotanto- ja palveluosaamista sekä kolmannen sektorin uusien palvelukonseptien ja hyvien käytäntöjen levittämistä kunta- ja yritysyhteistyössä.

Mukana kehittämisohjelmaassa on ollut mukana 14 pilottihanketta, joissa on ollut yhteensä 71 kunnan alueella 150 paikallista yhdistystä tuotamassa hyvinvointipalveluja. Osa hankkeista on jo lopettanut, osa jatkaa vuoden 2014 puolelle. 

Kolmannella lähteellä -kirja kokoaa yhteen hankkeen ensimmäiset vuodet 2008-2010. Se on ladattavissa hankkeen verkkosivuilta, kuten muutkin hankkeen julkaisut ja menneiden koulutusten materiaalit  tietoa tai koulutusta -osioista. 

Kolmas lähde huipennuksessa 15.-16.6. julkaistaan Casebook  hyvistä käytännöistä yhdistysten hyvinvointipalveluiden tuotannossa hyödynnettäväksi  kunnissa ja yhdistyksissä.

Kehittämisohjelmaa hallinnoi Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rahoittavana viranomaisena toimii Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka vastaa myös hankehaun teknisestä neuvonnasta.

Kolmas lähde -hanketta on hallinnoinut vuoden 2011 alusta lähtien  Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus (PYK). Tutkimuksesta vastaa loppuvaiheessa Sosiaalikehitys Oy.

Koordinoivalla hankkeella on projektipäälliköt Allianssissa, Valtakunnallisessa liikunta- ja urheiluorganisaatio - Valo ry:ssä ja PYK:ssa. Projektipäälliköt auttavat järjestöjä pilottien suunnitteluvaiheessa sekä konsultoivat syntyneitä pilotteja ja edistävät niiden yhteistyötä.

  • Projektipäällikkö Arsi Veikkolainen, Allianssi, puh.  050 315 2164, etunimi.sukunimi(at)alli.fi
  • Projektipäällikkö Taneli Tiilikainen, Valo ry, puh. 040 840 4702, etunimi.sukunimi(at)valo.fi
  • Projektipäällikkö Elina Vanhapiha, PYK, puh. 050 315 2163, etunimi.sukunimi(at)aalto.fi
  • Tiedottaja Pirita Tolvanen, PYK, puh. 040 353 8264, etunimi.sukunimi(at)aalto.fi 

Vipuvoimaa EU:ltaESR logo

ely-logo