Yleistä edunvalvonnasta


Allianssin edunvalvonnan ja vaikuttamistyön tavoitteena on maailma, jossa nuoret voivat hyvin ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu. 

Edunvalvonnan viestit nousevat Allianssin arvopohjasta eli yhdenvertaisuudesta ja osallisuudesta. Allianssi kokoaa nuorten ja nuorisotoimialan äänen edunvalvonnan sisällöiksi tekemällä tiiviisti yhteistyötä jäsenjärjestöjensä sekä muiden nuorisoalan toimijoiden kanssa.

Allianssin edunvalvonnalla tavoitellaan muutosta nuoria koskeviin valtakunnallisiin tai kansainvälisiin politiikkoihin, lakeihin ja ohjelmiin. Allianssin edunvalvonnan kohderyhmän muodostavat ne tahot, joilla on merkittävä rooli valtakunnallisessa ja kansainvälisessä päätöksenteossa. Edunvalvonnan menetelmiä ovat mm. työryhmä- ja verkostotyöskentely, päättäjätapaamiset, kannanotot, lausunnot ja kuulemiset sekä median kautta vaikuttaminen. 

Allianssi vaikuttaa myös ihmisten tietoisuuteen, asenteisiin, arvoihin ja käyttäytymiseen sekä siihen, miten lakeja ja poliittisia ohjelmia toteutetaan ja nuorisotyötä tehdään. Kohteena ovat ensisijaisesti nuorten vapaa-ajalla toimivat henkilöt kunnissa, järjestöissä ja seurakunnissa ja toissijaisesti esimerkiksi opettajat ja nuoret itse.

Ajankohtaista tietoa Allianssin edunvalvonnasta saat myös liittymällä Allianssin Edunvalvonta -Facebook -ryhmään.


På svenska:

Målet för Allians intressebevakning är en värld där ungdomarna mår bra och rättvisa mellan generationerna förverkligas.

Allians intressebevakning bygger på Allians värdegrund - jämlikhet och delaktighet. Allians samlar ungdomarnas och ungdomssektorns röster till innehåll för intressebevakningsarbetet genom tätt samarbete med sina medlemsorganisationer och andra aktörer inom sektorn för ungdomsarbete.

Allians vill med intressebevakning påverka politik, lagar och program som berör ungdomar, så väl nationellt som internationellt. Målgruppen för intressebevakningen är de instanser som har en betydande roll i beslutsfattandet i samhället. Intressebevakningen sker i arbetsgrupper, nätverk, under träffar med beslutsfattare, i form av utlåtanden och påverkan genom media.

Allians vill påverka även människors attityder och värderingar, samt hur lagar och politiska program förverkligas och hurudant ungdomsarbete som görs. Den huvudsakliga målgruppen för detta arbete är personer som i föreningar, kommuner och församlingar jobbar med ungdomar.


In English:

The objective of interest representation and advocacy in Allianssi is to create a world in which the youth thrive and in which equity between generations is realised.

The ideas for interest representation spring from Allianssi's core values: equality and participation. Working in close co-operation with its member organisations and other youth work actors, Allianssi collates messages from the youth and the field of youth work into the contents of interest representation.

The objective of interest representation is to implement changes in national or international youth policies, laws, and programmes. The main target group are the most influential national and international decision-makers. The methods of interest representation are, among others, working in teams, networking, attending meetings with decision-makers, making statements, providing testimonials and hearings, as well as using the media.

In addition, Allianssi influences awareness, attitudes, values, and general conduct, as well as implementation of laws and policies and realisation of youth work. The primary target group are those working with the youth in their free-time in municipalities, organisations, and congregations. The secondary group are teachers and youth, for instance.